Loma!!

Huhhuh. Onpas nyt pitäny kiirettä, kauheesti ollu tekemistä ennen lomaa, mut nyt se sit alko. Tänään oli viiminen koe koulussa, eikä kyl kauheen kehuttavasti menny, mut voivoi.
No joo. Kyllähän sit on taas kaikkee ehtiny tapahtuakkin. Eksä meinaan kirjotti mulle taas!! En vaan tajua mitä se vielki voi haluta musta!! Ärsyttävää, kun oon niin heikko sen suhteen. Aina tulee sellanen pieni toivonkipinä, ku se ottaa yhteyttä, mut sit joudun pettymään taas kerran, ku se lopulta haluuki vaan taas muistuttaa mua siitä, kuinka paska oon ja se on ilonen, ku mulla menee huonosti. Jeps, sellasta ihmistä rakastin.. Tai siis rakastan.. Mut miks??? Tyhmä minä!!
No mut sit oon ihan ihmeissäni ollu tän painon kans. On meinaan tippunu neljä kiloo parissa viikossa, kuinka hienoo. Jatkuis vaan viel samallailla tää pudotus, ni olis ihan kiva. Täytyy nyt kattoo, kuin paljon sit lopullisesti haluisin pudottaa, ku on joka päivä vähän erilainen fiilis.. Nyt tuntuu et kuus kiloo sais lähtee ainaki viel ihan rauhassa ja sit vois miettiä taas uudestaan. Voi olla kyl vaan, et lähteepi tää paino nousuun loman aikana, ku vaan hengaa ja syö ja juo. Yök!! Mut nyt aattelin mennä vähän päikkäröimään, ku viime aikoina on noi yöunet jääny vähän vähäsiks..

Äly hoi, älä pliis jätä mua!

Viikko enää loman alkuun.
Oon nyt tässä uteliaisuuttani ja ihan ajankuluks käyny seikkailemassa tuolla blogimaailmassa tarkastelemassa, et mistä ihmiset yleensä kirjottelee tänne ja kuinka avoimesti yms. Ja järkytyksekseni huomasin, et syömishäiriöt ja masennus on ihan liian suosittuja kirjotusaiheita. Kauheeta kuinka moni sellasia joutuu oikeesti käymään läpi. Anoreksiablogejakin löytyi ainakin yli sata. Toinen toistaan kauheempia. Oli sellasia ketkä just kamppailee sen kanssa ja sellasia, ketkä oli onnistunu jo melkein palaamaan ns "normaalielämään". Mutta kun noita omiakin tekstejä oon lukenu, niin on tullu vähän sellanen HÄH??-olo, et mitä mä oon niinku ajatellu..? Koska en tod haluu et tää mun syömishäröily johtaa johonki niin vakavaan. Monet niistä lukemistani blogeista oli kyllä tosi silmätavaavia. Vaikka se syömisen kontrollointi on hirveen helppo tapa saada jotain muuta ajateltavaa, kun tuntuu et kaikki kaatuu päälle, ni en kyl mihinkään syömishäiriöön itteeni haluu saattaa. Mut millä sit pystyis korvaamaan sen helpotuksen, mikä tulee siitä kun tietää, et ees jollain elämänsä tasolla viel riittää kontrollia..? Mitä muita toimivia "unohduskeinoja" on? Se on jotenki liian helppoo ruveta obsessoitumaan tosta syömisestä, elämä rupee pyöriin täysin sen ympärillä, niin unohtaa kaiken mikä on menny pieleen. Ei oo tervettä, mut valitettavasti toimivaa. Ainakin omalla kohdalla huomaan, et tää muuton ja eron tuoma ahdistus on hiukan helpottanu, kun syöminen rupee viemään niitten paikan tuolla mun ajatuksissani. Ja kaiken lisäks saa vielä painon putoomaan, mikä on kyl ihan tarpeellistakin mun tilanteessani, kun pitäis saada toi vyötärölantio-suhde sellaseen terveeseen tilaan. Mut sit taas toisaalta se ruokaobsessio tuo toisenlaista ahdistusta mukanaan, varsinki jos se rupee meneen liian pitkälle.
Btw. Eksyin jostain sivuilta tekemään jotain masennustestiä(Beckin??) ja pistemääräksi tuli 45. Luinpas sitä sitten eteenpäin ja tuloksen mukaan kaikkien, ketkä saa yli 30 pistettä, pitäis jo äkkiä juosta johonki hoitoon. Kyl aattelinki et on varmaan jotain pientä masennusta päällä, kaikkien näitten muutosten jälkeen, mut en ihan noin vakavana osannu tilannetta pitää, et johonki ammattiauttajalle pitäis pyrkiä. Enkä ikinä osais ees sellasille mitään puhua, kun oisin liian nolona, kun mulla on jotain ongelmia. Kun on kasvatettu siihen, et täytyy olla aina ihan normaali ja hymy naamalla, vaikka elämä kuinka potkis päähän. En osaakkaan ajatella, mitä äiti sanois, jos sille kertoisin, et pitäis johonki mennä terapoitavaks.
Mut joo tää oli tällanen pieni välimietelmä. Toivon kovasti voimia kaikille syömishäiriön ja masennuksen ynnä muun sellaisen kanssa kamppaileville!! <3

"The greatest love of all is easy to achieve. Learning to love yourself, it is the greatest love of all."

What a wonderful day..

Eilen oli sit niin turha päivä, voisin hyvin deletoida koko päivän. :/ Oli yhden koulutehtävän palautuksen deadline, enkä saanu sitä tehtävää palautettua. Eli reputin sen koko kurssin. Yhen tehtävän takia!!
Sit yritin käydä kaupoissa ja kävin jopa katsomassa niitä unelmakenkiäni ja kappas vaan, ihan mun tuuria taas, niillä ei ollut enää mun kokoani. Loistavaa.. Illalla kun lähdin lenkille, iski taas kauhee ihmiskammo ja kävely meni ihan liian vaikeeks, ku yritin kävellä mahdollisimman huomaamattomasti ja sen seurauksena on selkä ihan jumissa, eli hyvä lenkki oli.
Myöhemmin sit lenkin jälkeen istuin koneen eteen kuunteleen musiikkia. Sit alko sellanen biisi, mikä palautti taas eksän mieleeni ja yhtäkkiä rupesin itkeen ihan ääneen(hiukan ehkä noloa!!), sori naapurit.. Vihaan tällasta tilannetta, kun pää sanoo, et mun on parempi olla ilman sitä, mut tunteet ei oo ihan samaa mieltä. Kaikille oon sanonu, et oon siitä jo päässy yli, mut totuus on ihan toinen ja se on NIIN rasittavaa. Ku vois vaan käskee itteensä unohtamaan koko tyypin. En ees käsitä miten voi olla ikävä sellasta ihmistä. Niin egoisti, et mua välillä nolotti sen puolesta, kun se rakasti itteensä vähän liikaaki. Okei, vähän ehkä hypin taas aiheesta toiseen, en todellakaan haluu taas ruveta muistelemaan sitä. Eikä syömisetkään menny eilen yhtään putkeen, ku ahmin koko päivän jotain rasvasia hiilihydraattipommeja, hyiyök.
Tulipas taas ihana valitusteksti, mut täyty johonki päästä taas purkamaan tätä päätä, kun ei oo ketään kenelle puhuakkaan. Huoh.

*Valivali*

Jäipäs taas menemättä kouluun. Laiska paska kun olen, niin en persettäni saanu sängystä ylös, kun kello soi. Nyt vaan istun yöhousuissani pers homeessa kattomassa telkkaria. Sais ees jotain hyödyllistä tehtyä, mutku ei mihinkään pysty taas keskittyyn. Blääh.. Ei jaksa, ei pysty, eikä haluu!! Haluun vaan mennä takas peiton alle ja tukehtua sinne. Kadota, kutistua, hävitä, haihtua ymsjne. Pois vaan haluun päästä, miten tahansa. Yök, mitä märinää taas. :X